Kauppareissu ja arjen enkeli

Tapahtui kaupassa..

Vaimo nukutti poikia. Minä saada puuroa pienimmälle jakeluun. Huonolla tuloksella tällä kertaa. Samalla huomaan, että maito loppu ja aurinkoleipää pitäisi ostaa. Se on parasta. Eli kauppaan...

Pienin lapsi mukaan ja autoon. Vaimo jäi nukuttamaan poikia. Ihana istahtaa autoon. Saa olla rauhassa. Pienin tykkää onneksi istua tyytyväisenä autossa ilman samanlaisia itkuraivareita kuin isoveljellään. Oli nekin matkoja sillon 4 vuotta sitten.. Tuntuu, ettei ne lyhyet matkat oo vieläkään päättyneet.. Mutta nyt radio päälle ja tien päälle. Tää on omaa aikaa. Matka tiettyyn kauppaan 15 min. Mielenkiintoinen Jari Tervon haastattelu. Marko Gustafssonin äänen tunnistan haastattelijaksi. Samalla huomaan, että aikoinaan Laajasalon opistossa painoin hänen oppinsa tiiviisti mieleen hänen vierailtuaan luokassamme. Eli tee taustaduuni kunnolla ja tunne vieraasi. Hymy käväisee naamalla. Tai siis mielessä, koska katson nopeasti peiliin ja huomaan mököttäväni vaikka mielestäni hymyilin. Oli miten oli, Jari Tervosta piti tulla huippujalkapalloilija. Sai laudaturin pitkästä matikasta, vaikkei ymmärtänyt siitä mitään. Eikä tietokoneista. Siitä tuli kirjailija. 

Auto kurvaa kaupan pihaan. Harmi. Olisi ollut kiva jatkaa matkaa, kun tämä oli se rauhallinen hetki päivästä. Ihan vain omassa seurassa. Joskus tuntuu, että se seura on paras. Koska se ei vaadi mitään, toisin kuin ne pojat. "Isi, tuu pomputtamaan! Isi, tuu pelaamaan!" Ja mielelläni kyllä lasten kanssa painin, leikin, konttaan ja ihan mitä vaan. Mutta ristiriita tulee siitä, kun kotia pitää hoitaa. Tiskit, ruoanlaitto, lyhyt ja monien keskeytysten sananvaihto vaimon kanssa. Siihen saumaan nyt leikkimään lasten kanssa. Ei voi ainakaan joka päivä venyä. Oma seura ei tosiaan vaadi mitään. Näin se mies äijiintyy. Olla tekemättä mitään. Tai siis ajoinhan mä just kaupan pihaan ja saan siitä tyydytystä. Sitten muistan lapsen takapenkiltä autokopassaan toiseen käsivarteeni ja kävelen sisälle. 

Kohta se tapahtuu. Mies vapautuu. Tässä kohtaa saan "tiedon sanoja" jääkaapiltani. "Osta jauhelihaa.. Voisitte tehdä huomenna tai viikonloppuna tortillaa. Kato, juhlitte vähän viikonloppua tai jotain." Aurinkoleivän koriin laittamisen jälkeen suuntaan jauhelihoihin. Ihanaa, että ne valmistajat tajuaa käyttää nykyään vähemmän muovia näiden pakkaamiseen.  

Kohta kassalle. Kori onkin jo täynnä. Ostokset hihnalla. Sitten muistan kauhukseni koko tämän kirjoituksen lähtökohdan. Koska olen ollut kuukauden päivät koti-isänä, niin minulla on raha kortilla. Ja se kortti on kotiin lapsen puurolautasen viereen jääneen työpuhelimen (joka on älypuhelin) suojakuoren taskussa. Eli raha on kortilla ja kaukana täältä. Sitten se tapahtuu... 

Mies vapautuu.. 

Miten on mahdollista, että samalla näen vaimoni työkaverin, jota olen nähnyt viime vuosien aikan melko harvaan, mutta meillä synkkaa aina. Puhutaan musiikista ja perheestä. Se tarjoutuu maksamaan ja sanoo, että "maksa vaikka sitten mun tilille". Kori olikin yllättävän täysi ja 43 euroa koko lasku. Pääsin siis latomaan ostokset kassiini ilman, että olisin laittanut sukkahousut päähini ja uhkaillut kassasetää avainnipullani. Yhdessä avaimessa on nimittäin terävä kulma. Tai sitten minulla terävä pää. Silläkin voisin uhkailla. Toisaalta ulkonäkö suojaa minua ulkona.

Sitten vaihdamme kuulumiset ja meillä taas synkkaa. Sitten toki muistan lisätä, että 11.9. tein yhden työkeikan Radio Deissä pitämällä Aki Hintsa -illan. Hän kiinnostuu. Kerron, että mukana olivat Akia muistelemassa mm. Keijo Leppänen, Oskari Saari, Eija-Riitta Korhola.. Sitten kerron, että vaikutin Hintsan kirjasta Voittamisen anatomia. Sitä on kuulemma myyty kaiken aikaa enemmän ja enemmän. Myynti vaan kasvaa ja kirjastossa nide odottaa pitkän varausjonon päässä. Tuon keskustelun voi muuten kuunnella podcastina täältä.

Ensinnäkin sanon, että monelle perheelliselle miehelle toi kirja on kuin taivaan lahja. Hintsan hyvinvointimalli on kuin tehty elämänsä kadottaneelle, tai niin hetkeksi luulevalle, äijälle. Miksei myös kotiäidille. Kun ihmisestä toisten edestä suorittaja joko kotona tai töissä, hän saattaa kadottaa itsensä. Siksi tuossa Hintsan hyvinvointomallissa puhuttelevaa on perinteisten levon ja ravinnon sekä perusterveyden lisäksi huomioitu ihmisen ydintä: "Kuka minä olen? Mitkä ovat minun tavoitteeni? Hallitsenko omaa elämään?" Tällä hetkellä tuntuu, että tuohon kirjaan pitäisi kyllä taas palata. Pelkkä ajokortin vilkaisu ei nimittäin vastaa olennaiseen kysymykseen. 

Hän kiitti kirjavinkistä. 

Minä ajoin kotiin ja maksoin hänelle kauppalaskun. Arjen enkeli.