Vuosi vaihtuu. Opinko mitään?
Vuosi vaihtuu. Inventaarion paikka. Verta, hikeä ja kiitollisuutta.. Nuo kolme teemaa sisältyy oikeastaan jokaiseen viiteen kuukauteen, jotka olen ollut koti-isänä. Alkusyksy meni jotenkin kepeän nopeasti. Rutiinit tuntui löytyvän nopeasti. Lähtöpamauksessa ehdin pelätä, miten saisin laskettua esikoisen ajoissa aamurutiineista koulutielle. Tähän duuniin kun liittyi myös ne kaksi pienempää elohopeaista silmäterää. Pelkäsinkin, että oma tenhoni tylsyisi heti alkuun. Joinakin aamuina herääminen kesken kaiken unesta todellisuuteen olikin repäisevää, mutta koululainen ehti riittävästi puettuna ja ravittuna ulos koulutielle. Se, minkälaista kiistaa leivän tai ihon päälliset aiheuttivat ovat jo unohtuneet. Olennaista oli se, että minä voitin. Siis kasvattajan näkökulmasta. Kun esikoinen lähti koulutielle, aamut jatkuivat yleensä 1,5- ja 4,5-vuotiaan sekä 36-vuotiaan lapsen osalta kohtuullisesti. Tahtoa kyllä mitattiin - varsinkin eteisessä. Parhaimman tuloksen sai yleensä meistä se ly