Vuoden koti-isä...nä

Viereisessä aamubuffetpöydässä pieni lapsi ISTUU ja syö puuroaan. Toisessa pöydässä olen minä ja mietin, eikö tämä laiva voisi olla jo perillä.... Syysloma aiheuttaa monessa perheessä päänvaivaa. Työssäkäyvien vanhempien täytyy miettiä, minne laittaa koulusta vapaaviikon tai vapaat päivät saaneet lapset. Siksi on siunaus, mikäli on mummola tai sedät ja tädit käytettävissä. Tai ehkä juuri silloin joku vanhempi pystyy tekemään etäpäivän, jolloin toki työtehokkuuden mittarin voinee laittaa ylähyllylle. Me edustamme perhettä, jossa molemmat vanhemmat viettävät syyslomaa. Tartunpa ensiksi tuohon termiin "loma". Jokainen hyvät  mammaloma -toivotukset   saanut tietää, että loma päättyi ja nyt se työ vasta alkaa. Mutta ehkä kuitenkin elämän tärkein työ, jossa optioita tiputtelee pikkuinen omalla hurmaavuudellaan tai pikku-diktaattorimaisilla elkeillään.  Kun olen itse jäänyt isävapaille tai vanhempainvapaille, työt ovat aina alkaneet. Siis siinä vaiheessa varsinkin, kun on kolme

Tulevan vuoden aikana saan Suomen valtiolta kuukausittain reilut 300 e / kk. Se on aika v0c V  ähän. Otan sen vihjeenä, että "vie lapsesi päiväkotiin ja mene itse töihin, niin saisimme enemmän veronkantoa kirstuumme". Nyt kun päätin jäädä kotiin perheen, lasteni ja oman itseni takia, niin rupean miettimään epäkohtaa, joka tähän tärkeään työhöni liittyy. Haluaisin kasvattaa heistä tulevia veronmaksajia, jotka kuluttavat kulttuuri- ja liikuntapalveluja. Syyt ovat niin henkiseen kuin fyysiseen hyvinvointiin liittyviä. Ja näin aikuisena toki tajuan hyödyntää ilmaisia lenkkipolkuja ja änkkäripuistoja omille lapsilleni, mutta esimerkiksi uimahallin kassalla maksaisin mieluiten sen eläkeläishinnan. Keräänkin tähän esimerkkejä, joista koti-isien ja -äitien kuuluisi saada alennusta niin omaa itseä kuin lapsiaan ajatellan: - Kuntosalit - Kylpylät - Teatterit - Konsertit - Museot - Erilaiset liikunta- ja kulttuurikurssit - Kerhot - Urheilumatsit - VR:n ja matkahuollon matkat -

Kello herättää aamulla klo 7. Tosin, monesti herään tätä ennen johonkin orgaanisempaan herätyskelloon, joka on perinteistä kelloa toimintavarmempi herätyksessään. Ensimmäisenä on se, että isä kohtaa poikansa. Mielummin lempeä herätys. Puhun ensimmäisenä futiksesta ja Messistä, jolla saan ensinnäkin pojan mielenkiinnon herättämään hänetkin uuteen päivään hyväntuulisena. Sitten sylikyyti lähtee aamiaispöytään. Maitoa ja leipää tietyin variaatioin. Sokerin määrää kuitenkin vahdin ihan kaikessa. Pientä hoputtamista ja tahtojen taistoahan se on, miten paljon tai vähän hänen pitäisi laittaa päälleen kylmenevien aamujen takia. Lopputuloshan nähdään lopulta koulun päätyttyä. Aamupala ja pukeminen tehdään jostain syystä aina viime tippaan asti ja sitten klo 7.45 ulko-ovi avautuu, jotta naapuruston pojat voivat lähteä yhdessä kävelemään kouluun. Tässä vaiheessa kuningatar on herännyt. Ne ihanat tepsutukset kuuluvat yläkerrasta. Yllättävää on se, että reippaat askeleet menevät aivan muualle ku

Katsoin juuri vaimoni kanssa Docventuresin suomalaisille tv-katsojille nostaman The Work -dokumentin. Folsomin vankilassa järjestetään terapia, johon kokoontuu miehiä niin muurien sisä- kuin ulkopuolelta. Miehiä tuntuu yhdistävän yksi tärkeä seikka - moni on tullut oman isänsä laiminlyömäksi. Kamerat kuvaavat keskustelupiirejä sekä psykodraamallisia ja autenttisia kohtaamisia vankien välillä, jotka palauttavat mieleensä hylätyksi tulemisen kokemuksen oman isänsä kanssa. Kuten voi arvata, suuri osa isoista miehistä itkee. Jopa sekin syrjäytynyt intiaani, joka oli kuulemma leikannut erään miehen lähes kahtia navan korkeudelta. Tai sekin arjalainen, joka hakee vauhtia ja adrenaliinin purkauksia, mutta kokee olevansa tyydyttynyt kohdattuaan omia ja muiden tunnepurkauksia. Huikea dokkari  avaa kyllä silmät. Tuo dokumentin yhdistävä tekijä oli merkittävä. Yllättävänkin merkittävä. Jopa tavallisen ja mitättömänkin tuntuiset tilanteet isän ja pojan välillä ovatkin jättäneet melkoisen paino