Ja niin päättyy 2 vuoden koti-isyys

"Nauti, kun se aika menee niin nopeasti ohitse." 

Tuo kommentti on tähän asti, edelleen, ärsyttänyt. Se ikään kuin sivuuttaa kaiken sen hulabaloon, tottelemattomuuden, näsäviisastelun, huonot unet, hermojen kiristelyn innovatiivisilla tavoilla (ei haettu tukea kuitenkaan Business Finlandilta), kakkavahinkojen putsailujen, jatkuvan kahden ruoan tekemisen päivässä. 

Lähdin liikkeelle aralla mielellä. Tiesin, että minussa asuu peto. Mutta se on kuin Hobitista tuttu Smaug, joka nukkuu lohikäärmeen unta vaikka tuhat vuotta, kunnes joku tulee sitä ärsyttämään tarpeeksi. Ja kyllä, minua on ärsytetty. Oh yes, I've been irritated. Kiteytettynä voisin kuitenkin sanoa, että rakastan lapsiani, löysin itsestäni vieläkin uhmaikäisemmän lapsen, mutta pyrin palauttamaan joka päivä yhteyden lapsiini. Oli syy minussa tai heissä, yhteys välillä pätki, mutta tässä perheessä pyydetään ja annetaan anteeksi JA pyritään muuttamaan toimintaa. Halpaa armoa tai anteeksiantoa ei ole olemassa. Voin sanoa, että lapset uskaltavat tulla edelleen syliini, halata, saan lukea niille kirjoja, pomputtaa trampalla, mutta sitten välillä minultakin kaatuu maitolasi eikä kukaan huuda minulle. Toisinpäin se kuitenkin jostain syystä on tavannut mennä..

Kun jäin ensin vuoden hoitovapaalle, joka sitten pidentyi puolella vuodella ja vielä puolella vuodella (löysin sisäisen selänteeni), kirjasi tavoitteita tulevalle rupeamalle:

Tavoitteet (syksy 2018):

1) Saada pidemmät yöunet (todennäköisesti onnistuu)
2) ..eli paremmat apajat pysyä aikuisena ja pitää olennaisista rajoista kiinni ilman räjähtelyitä
3) Mieti mitä on ne olennaiset rajat ja mitkä on ne turhat säännöt mille en keksi edes perusteluita
4) Saada aamutoimet pyörimään ja ehtiä tekemään ne ajoissa, eli:
- Saada esikoinen ajoissa kouluun
- Toivoa>pyytää>kannustaa>hoputtaa> eli lopulta lähes aina hoputtaa> keskimmäinen lapsi syömään ajoissa aamiainen,
- Aamukakat itse kullakin pönttöön (paitsi pienimmällä ehkä vaippaan). Varsinkin keskimmäiseltä, jolla on kova vatsa.
- Valmistaa edellisenä iltana vaihtovaatteet kaikille. Myös minulle itselleni mahdollisten kakka- tai kaatuneiden maitolasien johdosta.
6) Miettiä myös keskimmäiselle lapselle jotain harrastusta ja pienimmälle jotain musiikkituokiota (onneksi seurakuntien muskarit alkavat)
7) Hyödyntää avointa päiväkotia, koska siellä tapaa muitakin marginaali-koti-isiä ja pääsee valmiiseen pöytään pienellä rahalla.
8) Liikuntaa
9) Tehdä musiikkia
10) Saada yksi kirjaprojekti alkuun ja loppuun

Sain pidemmät yöunet. Se on helppoa, kun jää aamujuontajan töistä kotiin. Toki, katkonaisesti mutta kuitenkin. En pysynyt aikuisena. Olen kuitenkin kasassa, jotenkin. Turhat säännöt.. Esimerkiksi eilen taloyhtiön pihalle ilmaantui valtava katekasa, joten tokihan pienimmät pirpanat haluaa kiivetä kasan päälle ja leikkiä siellä. Miksi kieltää, kun ei siitä ole muuta harmia kuin se, että tuleepahan yksi kylpy iltaan. Aamutoimet pyöri ja ehdin saada pienimmänkin potalle ajoissa. Joskus saattoi jäädä hampaat pesemättä, mutta harvemmin kuitenkin. Valmistautuminen seuraavaan päivään onnistui. Pienimmät meni kerhoon ja reput olivat valmiina. Kävin avoimessa päiväkodissa, onneksi. Rupesin liikkumaan aktiivisesti. Ensin arkiliikunnan tasolta; eli kävelin, vaunuttelin, en istunut vaan seisoin ja juoksin perässä. Sitten, kun löytyi oikea fysioterapeutti ja täsmävenytykset, aloitin juoksemaan. Ensin 3-5 x / viikossa, nyt 7 x / vko. Aluksi noin 25-35 tai jotain, nyt 40-55 min tai jotain. En laske, en ole kiinnostunut sellaisesta. Menee liian vakavaksi ja välineurheilun puolelle. Fiilis on vapautta. 

Tehdä musiikkia.. Toivon 2-3 biisiä, mutta homma olikin hitaampaa. Sain kuitenkin tehtyä yhden, joka soi tällä hetkellä Radio Suomessa: Tyttöni tuollainen. 

Saada yksi kirjaprojekti alkuun ja loppuun.. No niin, mulla on kolme ideaa valmiiksi kirjaksi, mutta ehkä sitten, kun nää lapset on yli 10-vuotiaita eikä kaikki aika mene juoksevien asioiden hoitamiseen. Okei, ehkä sitten kun ne on yli 15-vuotiaita. Onneksi voin osittain jo toteuttaa sitä mm. radiossa.

Kuva: Jani Laukkanen

Tämän lisäksi aloitin opiskelemaan viime syksynä avoimessa yliopistossa. Samaan aikaan kaksi nuorimmaista olivat kerhossa. Mulla oli siinä 1-2 tunnin tehokasta aikaa opiskella. Syksyn ja kevään aikana taisin saada yhteensä 30 opintopistettä. Pakko nostaa itselleni hattua, sillä varsinkin englanninkielisten aineistojen lukeminen viestinnän ja teologian omalla kielellä ei ollut kovin mutkatonta. Samaan aikaan oli juoksevia asioita ja lapsia ympärillä. 


Tuntuu jännältä, että se pari vuotta loppuu nyt. Korona tosin sekotti asiat. Olin vieläkin intensiivisemmin koti-isänä. Emme saaneet vaimon kanssa enää hengähdystaukoja kotoa. Seinät kaatuivat päälle - ainakin lähes. Emme murtuneet, mutta välillä pelkästin, murtuuko lapsi kiukkuni alle. Onneksi mitään ei mennyt lopullisesti rikki. 

Koronan takia lapsilta jäi vuosia kestäneen seurakunnan kerhon päätös kokematta. Se vain päättyi huomaamatta, kun sinne ei enää saanut mennä. Sitten piti opiskella lasten läsnäollessa. Sen sijaan retkeilimme vieläkin enemmän. Joka viikonloppu jossain luontokohteessa. Niitä on nyt plakkarissa tulevaa kesää ajatellen, jos ideat loppuisi yhtäkkiä tekemisen puutteeseen. 

Olen kiitollinen, että sain olla töistä poissa ja kiitollinen olen toki tästä perheestä. Se ei ole itsestäänselvyys. Olen kiitollinen myös, että minulla on elämääni paloa ja haaveita, joita haluan toteuttaa. Näen horisontissa sisältöjä, joita saan ruveta tekemään.