Arki-iltojen kyyditysrumbat iltapäiväkerhojen laskevan suosion pelastajaksi?
Esikoiseni on ensimmäisellä luokalla. Hän ei ole ollut iltapäiväkerhossa. Vielä viime syksynä hän tosin jäi joka päivä koulun jälkeen pelaamaan jalkapalloa iltapäiväkerhossa olleiden ekaluokkalaisten poikien kanssa tunnista puoleentoista tuntiin. Pelit loppuivat sitten, kun iltapäiväkerholaiset menivät välipalalle. Olin ollut jo siinä vaiheessa odottamassa lastevaunujen kanssa koulun kentän laidalla alle 2-vuotiaan nukkuessa vielä päiväuniaan. Ja sen aikaa kun pojat pelasivat vielä "vöödiä" (eli world cup, jossa maalin tehnyt pääsee vaihtoon tai maalivahdiksi), alle 5-vuotias poikani teki pituushyppypaikasta hiekkalaatikon. Pikkuautot saivat arvoisensa temmellyskentän.
Asiaan.
Nyt ekaluokkalaisilta on kyselty halukkuutta jatkaa IP-kerhoa vielä toisella luokalla. Aika monessa koulussa kerholaisten määrä tippuu toiselle luokalle tultaessa. Miksi? Iltapäiväkerhohan olisi monelle lapsen vanhemmalle voitto. Oma lapsi leikkii kavereiden kanssa ohjatusti, tekee läksyt ja syö vielä välipalankin. Toki tämä lysti maksaa, mutta silti.. Meidän esikoisemme luokassa moni ei halunnut ottaa edes iltapäiväkerhosta kertovaa esitettä vastaan, kun oli kyselty halukkuutta kesäloman jälkeiseen ryhmään. Eli miksi näin? Varmaan monessa koulussa kuvio menee näin: Osa äänekkäimmistä sanoo, ettei aio mennä iltapäiväkerhoon. Ja tällainen ääni etenee nopeammin kuin Ladan kuski kiihtyisi nollasta sataan ajettaessa. Tämä on sitä niin sanottua ryhmäpainetta, joka ilmenee tänä päivänä muun muassa seuraavasti:
"Tollakin on älypuhelin."
"Tollakin on broolstaar!"
"Tollakin on adidaksen kolmiraitaverkkarit"
Eli mikäli monikaan tokaluokkalaisista ei ole lyhyen koulupäivän jälkeen iltapäiväkerhossa, tällöinhän oppilaat ovat vapaita sieluja. Vapaus! Tästähän he sieltä koulun kaltereiden takaa varmaan haavelivat viime syksynä, kun minä tulin hakemaan lapseni välipalalle ja leikkimään kotiin trampoliinille. Esikoiseni tosin yllätti muutamana päivänä, että miksi hän ei voisi olla iltapäiväkerhossa.
Mutta mitä ne vapaat sielut tekisivät sitten tokalla luokalla? Tiedustelin tätä jo etukäteen muiden koululaisten vanhemmilta. Osalla lapsi menee yksin kotiin, osassa kodissa vanhempi tekee lyhennettyä työpäivää tai jatkaa töitä etänä kotoa käsin lapsen tultua kotiin. Ehkä sitten lapset menevät sille kaverille kylään, jossa on äiti tai isä kotona. Mutta mitäs ne lapset sitten tekevät jotka ovat yksin kotona?
Onkohan pelaaminen väärä vastaus? Vai onko se oikea vastaus? Mikäli se on sekä väärä että oikea vastaus, kysymys kuuluu, kuinka kauan lapsi sitten pelaa. Toinen kysymys, että onko siinä mitään väärää?
Noh, pelaaminen on oma juttunsa. Siihen liittyy paljon asenteita, rajattomuutta ja rajoja. Joillakin lapsi tuntuu pelaavan rajattomasti koulupäivän jälkeen, mutta kotiin tultua taas ei. Joillakin ei pelata arkisin, mutta viikonloppuisin sitäkin enemmän. Mikäli aikuinen ei pysty tekemään lyhennettyä päivää tai olemaan muutaman sadan euron vanhempainvapaalla (jota minä edustan), olisi hyvä tietää oman lapsensa tekevän jotain kivaa ja hyödyllistä.
Esittelen tässä kohtaa monen perheen kipupisteen, joka ilmenee vanhempien kiirehdittyä kotiin pikkukakkoseen mennessä. Arki-illat ovat monella erittäin kiireisiä. Joillakin 1-2-luokkalaisilla saattaa mennä pari-kolmekin iltaa jossain harrastuksessa. Jotkut aktiivisemmat ja enemmän pesämunaa keränneet kodit kuskaavat muutamankin kerran viikossa lasta harrastukseen. Kunpa lapsen kanssa ehtisi viettää aikaa ja/tai hän leikkimään naapurin lasten kanssa vaikka kymmentä tikkua laudalla. Kunpa harrastus olisi aiemmin ja joku toinen kuskailisi..
Lopuksi Islantiin..
Siellä uiminen on suosittu harrastus JA kouluissa pakollinen oppiaine. Eli uinti ei ole osa liikuntaa vaan oma oppiaineensa ihan ensimmäiseltä luokalta asti. Koulu siis kuskaa lapsen uimaan. Siinä on yksi harrastus, mistä on isosti hyötyä lapselle myöhempää elämää ajatellen. Ilman siis, että perheet maksaisivat harrastuksesta. Tosin tässä herää kysymys, että onko niillä islantilaisilla niin iso eristäytyneisyyden tunne, että niillä on tarve oppia uimaan pikkusaareltaan pois.
Mitäpä jos iltapäiväkerhon sijaan tai osana iltapäiväkerhotoimintaa lapsilla olisi mahdollisuus mennä pelata esimerkiksi sählyä, jääkiekkoa, jalkapalloa tai mennä uimaan? Toki joku sanoo, että tämähän olisi pois lasten (usein iltaisin olevalta) joukkuetoiminnalta. Entä jos veejiiässät, kärpät tai mitkä tahansa muut joukkueet voisivat järjestää toimintaansa heti koulupäivän jälkeen yhteistyössä koulujen kanssa? Osassa varmaankin höntsäillään ja osassa kiikarissa näkyy jo tulevat matsit ja sarjataulukot. Näin sanottuna kuulostaa helpolta heitolta, mutta kyllä tätä joutuisi jumppaamaan.
Silti.. Perheiden hyvinvointi lisääntyisi merkittävästi, mikäli illat rauhoittuisivat. Liikunta ja muu harrastustoiminta olisi osana koulujen toimintaa vaikkapa koulupäivän päätteeksi.
Mitäs sanotte?
Asiaan.
Nyt ekaluokkalaisilta on kyselty halukkuutta jatkaa IP-kerhoa vielä toisella luokalla. Aika monessa koulussa kerholaisten määrä tippuu toiselle luokalle tultaessa. Miksi? Iltapäiväkerhohan olisi monelle lapsen vanhemmalle voitto. Oma lapsi leikkii kavereiden kanssa ohjatusti, tekee läksyt ja syö vielä välipalankin. Toki tämä lysti maksaa, mutta silti.. Meidän esikoisemme luokassa moni ei halunnut ottaa edes iltapäiväkerhosta kertovaa esitettä vastaan, kun oli kyselty halukkuutta kesäloman jälkeiseen ryhmään. Eli miksi näin? Varmaan monessa koulussa kuvio menee näin: Osa äänekkäimmistä sanoo, ettei aio mennä iltapäiväkerhoon. Ja tällainen ääni etenee nopeammin kuin Ladan kuski kiihtyisi nollasta sataan ajettaessa. Tämä on sitä niin sanottua ryhmäpainetta, joka ilmenee tänä päivänä muun muassa seuraavasti:
"Tollakin on älypuhelin."
"Tollakin on broolstaar!"
"Tollakin on adidaksen kolmiraitaverkkarit"
Eli mikäli monikaan tokaluokkalaisista ei ole lyhyen koulupäivän jälkeen iltapäiväkerhossa, tällöinhän oppilaat ovat vapaita sieluja. Vapaus! Tästähän he sieltä koulun kaltereiden takaa varmaan haavelivat viime syksynä, kun minä tulin hakemaan lapseni välipalalle ja leikkimään kotiin trampoliinille. Esikoiseni tosin yllätti muutamana päivänä, että miksi hän ei voisi olla iltapäiväkerhossa.
Mutta mitä ne vapaat sielut tekisivät sitten tokalla luokalla? Tiedustelin tätä jo etukäteen muiden koululaisten vanhemmilta. Osalla lapsi menee yksin kotiin, osassa kodissa vanhempi tekee lyhennettyä työpäivää tai jatkaa töitä etänä kotoa käsin lapsen tultua kotiin. Ehkä sitten lapset menevät sille kaverille kylään, jossa on äiti tai isä kotona. Mutta mitäs ne lapset sitten tekevät jotka ovat yksin kotona?
Onkohan pelaaminen väärä vastaus? Vai onko se oikea vastaus? Mikäli se on sekä väärä että oikea vastaus, kysymys kuuluu, kuinka kauan lapsi sitten pelaa. Toinen kysymys, että onko siinä mitään väärää?
Noh, pelaaminen on oma juttunsa. Siihen liittyy paljon asenteita, rajattomuutta ja rajoja. Joillakin lapsi tuntuu pelaavan rajattomasti koulupäivän jälkeen, mutta kotiin tultua taas ei. Joillakin ei pelata arkisin, mutta viikonloppuisin sitäkin enemmän. Mikäli aikuinen ei pysty tekemään lyhennettyä päivää tai olemaan muutaman sadan euron vanhempainvapaalla (jota minä edustan), olisi hyvä tietää oman lapsensa tekevän jotain kivaa ja hyödyllistä.
Esittelen tässä kohtaa monen perheen kipupisteen, joka ilmenee vanhempien kiirehdittyä kotiin pikkukakkoseen mennessä. Arki-illat ovat monella erittäin kiireisiä. Joillakin 1-2-luokkalaisilla saattaa mennä pari-kolmekin iltaa jossain harrastuksessa. Jotkut aktiivisemmat ja enemmän pesämunaa keränneet kodit kuskaavat muutamankin kerran viikossa lasta harrastukseen. Kunpa lapsen kanssa ehtisi viettää aikaa ja/tai hän leikkimään naapurin lasten kanssa vaikka kymmentä tikkua laudalla. Kunpa harrastus olisi aiemmin ja joku toinen kuskailisi..
Lopuksi Islantiin..
Siellä uiminen on suosittu harrastus JA kouluissa pakollinen oppiaine. Eli uinti ei ole osa liikuntaa vaan oma oppiaineensa ihan ensimmäiseltä luokalta asti. Koulu siis kuskaa lapsen uimaan. Siinä on yksi harrastus, mistä on isosti hyötyä lapselle myöhempää elämää ajatellen. Ilman siis, että perheet maksaisivat harrastuksesta. Tosin tässä herää kysymys, että onko niillä islantilaisilla niin iso eristäytyneisyyden tunne, että niillä on tarve oppia uimaan pikkusaareltaan pois.
Mitäpä jos iltapäiväkerhon sijaan tai osana iltapäiväkerhotoimintaa lapsilla olisi mahdollisuus mennä pelata esimerkiksi sählyä, jääkiekkoa, jalkapalloa tai mennä uimaan? Toki joku sanoo, että tämähän olisi pois lasten (usein iltaisin olevalta) joukkuetoiminnalta. Entä jos veejiiässät, kärpät tai mitkä tahansa muut joukkueet voisivat järjestää toimintaansa heti koulupäivän jälkeen yhteistyössä koulujen kanssa? Osassa varmaankin höntsäillään ja osassa kiikarissa näkyy jo tulevat matsit ja sarjataulukot. Näin sanottuna kuulostaa helpolta heitolta, mutta kyllä tätä joutuisi jumppaamaan.
Silti.. Perheiden hyvinvointi lisääntyisi merkittävästi, mikäli illat rauhoittuisivat. Liikunta ja muu harrastustoiminta olisi osana koulujen toimintaa vaikkapa koulupäivän päätteeksi.
Mitäs sanotte?
Kommentit
Lähetä kommentti