Logistiikkaa ja vieläpä ilman kellon siirtelyä
Kello herättää aamulla klo 7. Tosin, monesti herään tätä ennen johonkin orgaanisempaan herätyskelloon, joka on perinteistä kelloa toimintavarmempi herätyksessään. Ensimmäisenä on se, että isä kohtaa poikansa. Mielummin lempeä herätys. Puhun ensimmäisenä futiksesta ja Messistä, jolla saan ensinnäkin pojan mielenkiinnon herättämään hänetkin uuteen päivään hyväntuulisena. Sitten sylikyyti lähtee aamiaispöytään. Maitoa ja leipää tietyin variaatioin. Sokerin määrää kuitenkin vahdin ihan kaikessa. Pientä hoputtamista ja tahtojen taistoahan se on, miten paljon tai vähän hänen pitäisi laittaa päälleen kylmenevien aamujen takia. Lopputuloshan nähdään lopulta koulun päätyttyä. Aamupala ja pukeminen tehdään jostain syystä aina viime tippaan asti ja sitten klo 7.45 ulko-ovi avautuu, jotta naapuruston pojat voivat lähteä yhdessä kävelemään kouluun.
Tässä vaiheessa kuningatar on herännyt. Ne ihanat tepsutukset kuuluvat yläkerrasta. Yllättävää on se, että reippaat askeleet menevät aivan muualle kuin alakertaa. Yleensä hän menee herättämään leikkikaverinsa. Tai sitten hän kurkistaa ensimmäisten portaiden välistä ja tarjoaa palkinnoksi vallankumoustakin valloittavamman hymynsä. Ajatella, että saan nähdä tämän ihanan enkelin joka aamu. Ei mene montaakaan hetkeä, kun hänen imitaationsa Taru sormusten herrasta -elokuvan Nazgulista kuullaan jo. En usko, että kykene kuulemaan ensi kesänä enää heinäsirkkoja. Itse asiassa, oliko niitä edes viime kesänä Suomessa ollenkaan? Puuroa ja tietyt jugurtit uppoavat granoloiden kera kuningattaren hopeatarjottimelta hänen ylhäiseen suuhun yllättävän kivuttomasti. Hyvä niin. Tässä vaiheessa keskimmäinenkin on jo herännyt. Siis klo 8 mennessä yleensä. Maito ja leipä. Mutta majan tekeminen polttaa jo näpeissä. Ensiksi syödään ja sitten vasta huvit. Ai että miten tärkeä sääntö tämä on monessa jutussa. Iltapäivällä hän voi katsoa ohjelmaa, kunhan maja tai oma huone on siivottu edustuskuntoon. Toisaalta nyt kirjoitan tiistaista ja torstaista, jolloin hänen kanssaan on kiirehdittävä kerhoon yhdeksäksi. Hänen kohdalla voidaan puhua kiirehtimisestä, sillä sen jahkailun ja omissa maailmoissa olemisen määrä on jotain ihan uskomatonta. "Enkö mä just sanonut, että tule pöytään syömään aamupala.." Sitten hän vastaa, että mutta kun hän tekee isoveljeä varten avaruusalusta ja se pitää olla valmis. Sitten selitän aikatauluista ja siitä, että lähdemme kerhoon. Sitten hän muina miehinä jatkaa keskustelua todeten, että haluaa mennä pikkusiskonsa kanssa naimisiin ja tätä varten hän aikoo ostaa siskolle pokaalin. Ja sormuksen. Että yritä nyt sitten käydä keskustelua siitä, miksi jotain asiaa tehdään ja miksi joskus tulee se hoppu. Sinänsä hauskaa, että jos olemme myöhässä, niin hän joko on siitä autuaan ja viheltelevän tietämätön tai sitten sanoo, että se on minun syy.
Siirtymät ovat perheen koetinkivi.
Eli sisältä ulos. Jos kotona olisi sekä isä että äiti, niin vanhempien välinen jännite olisi huomattavasti yleisempää. Se jännitehän ei tule vanhempien väliltä vaan siitä, kun 11 kiloa sulaa massaa tuntuu olevan mahdotonta nostaa valahtamisilmiön seurauksena, kun yksi kiukuttelee vääristä vaatevalinnoista ja yksi vain leikkii autoilla tai leikkii nudistia muiden valitessa pipoaan. Onneksi toinen vanhempi huitelee sillä välin toisaalla.
Hampaat pesty, vaatteet laitettu päälle ja koti lähtökunnossa. Ellei ole kerhoaamu, en ota stressiä siitä paljonko kello on. Pääasia, että ehdin itsekin hoitamaan kodin asioita pyykin laitosta juoksevien asioiden hoitamiseen. Tai sitten yritän miettiä sanoituksia musiikkiini (onnistuu erittäin harvoin). Kuitenkin ulos olisi päästävä. Happea aivoille ja pois sotkemasta kotia. Siispä kävellen tai pyörällä leikkipuistoihin tai mikä meidän tapauksessa on yleistä: avoimeen päiväkotiin. Vantaalla on tällainen ihanuus, jossa saa vertaisuutta muilta vanhemmilta. "Ihanaa, että noillakin on känkkää.. Ihana, että noikin panee hanttiin. Ihan, että myös niiden lapset." Tämä kuitenkin on elintärkeää. Lasten on hyvä leikkiä ja myös yhdessä. Näin oppivat jakamaan leluja jne. Sitten se vanhemman tärkeä osuus: "etten mökkihöperöidy". Kiva jutella aikuisille. Säilyy tatsi, kun pitää taas vuoden päästä puhua radiossa aikuisille kuuntelijoille. Tai sitten teen bjuströmit: "Hyvää huomenta rakkaat höpönassut. Kylläpä sitä ollaan äksyllä tuulella, sitte nii!"
Ruoan laitto ja syöminen hoituu toki kotona, mutta koska avoimessa päiväkodissa voi myös syödä, hyödynnän mieluiten muiden lautasia ja tiskikonetta. Ja ihanaa on sekin, että lapsillani on enemmän ihmeteltävää vaihtuvassa ruokaseurueessa, jolloin kysynnän ja tarjonnan kohtaaminen menee ilman pakotteita ja tullimaksuja.
Jos on kerhoaamu, niin heti keskimmäisen viemisen jälkeen jatkamme avoimeen päiväkotiin ja syömme siellä. Sitten tulemme hakemaan keskimmäistä lasta kerhostaan ja menemme viereiseen keittiötilaan, jossa hän voi syödä. Sitten kun olen saanut hoputettua viimeisenkin (tai ainoan) kasvispalan tai perun hänen pieneen suuhunsa, menemme. Ruokailun jälkeen on yli klo 12 ja pitäisi pyöräillä esikoisen kouluun. Pian kuningatar vaipuu kauneusunilleen omassa vaunussaan (pyörävaunu). Hänen vastaanottonsa on 60-90 minuutin tauolla. Sinä aikana isoveli kiipeilee, juoksee ja leikkii hiekan parissa. Koulupäivänsä lopettanut veli pelaa unien aikana jalkapalloa muiden ekaluokkalaisten kanssa. Hämmentävää muuten, että hän on pelannut muiden luokkakavereittensa kanssa koulun jälkeen futista - paitsi kahtena sadepäivänä.
Kotiin jatketaan klo 13.45 ja sitten aletaan tehdä välipalaa. Sitten läksyt, leikit, lelujen siivous ennen lastenohjelmien katsomista. Silloin on minun aikani. Juon kahvia ja nautin kuningattaren hymystä. Ehkä sitten illalla on se oikea oma aika. Kuten taas nyt tätä kirjoittaessa. Jossain vaiheessa vaimokin tuli kotiin. Tuntui kuitenkin jo, että asuuko hän enää samassa talossa, sillä päivään mahtuu niin paljon hakuja ja noutoja, pukemisia, riitojen ja leikkien selvittelyjä sekä paljon sitä, minkä ehtii jo unohtaa. Illalla on kuitenkin kiitollinen olo, että kaikki lapset nukkuvat. Eilen kuningatar meni nukkumaan vasta klo 23 jälkeen. Toissa iltana nukahtaminen tapahtui vasta klo 0.30. Vatsavaivat. Ja itkut kovine huutoineen. Lapsiperheen arkea. Onneksi tämä on kirjavaa arkea. Ja onneksi välillä saa kohtalaiset unet itselleen, ettei elämästä mene mielekkyys.
Siitä nimittäin kaikki lähtee. Kelvolliset unet, jotta voi olla paremmin ihmisiksi ja parempi vanhempi. Koska lopulta nämä pikkuihmiset opettelevat asioita ja ovat vielä lasten kengissä. Kesken kasvuisia. Välillä siihen syyllistyy itsekin. Onneksi joka aamu on armo uus. Ja uudet hassuttelut.
Tässä vaiheessa kuningatar on herännyt. Ne ihanat tepsutukset kuuluvat yläkerrasta. Yllättävää on se, että reippaat askeleet menevät aivan muualle kuin alakertaa. Yleensä hän menee herättämään leikkikaverinsa. Tai sitten hän kurkistaa ensimmäisten portaiden välistä ja tarjoaa palkinnoksi vallankumoustakin valloittavamman hymynsä. Ajatella, että saan nähdä tämän ihanan enkelin joka aamu. Ei mene montaakaan hetkeä, kun hänen imitaationsa Taru sormusten herrasta -elokuvan Nazgulista kuullaan jo. En usko, että kykene kuulemaan ensi kesänä enää heinäsirkkoja. Itse asiassa, oliko niitä edes viime kesänä Suomessa ollenkaan? Puuroa ja tietyt jugurtit uppoavat granoloiden kera kuningattaren hopeatarjottimelta hänen ylhäiseen suuhun yllättävän kivuttomasti. Hyvä niin. Tässä vaiheessa keskimmäinenkin on jo herännyt. Siis klo 8 mennessä yleensä. Maito ja leipä. Mutta majan tekeminen polttaa jo näpeissä. Ensiksi syödään ja sitten vasta huvit. Ai että miten tärkeä sääntö tämä on monessa jutussa. Iltapäivällä hän voi katsoa ohjelmaa, kunhan maja tai oma huone on siivottu edustuskuntoon. Toisaalta nyt kirjoitan tiistaista ja torstaista, jolloin hänen kanssaan on kiirehdittävä kerhoon yhdeksäksi. Hänen kohdalla voidaan puhua kiirehtimisestä, sillä sen jahkailun ja omissa maailmoissa olemisen määrä on jotain ihan uskomatonta. "Enkö mä just sanonut, että tule pöytään syömään aamupala.." Sitten hän vastaa, että mutta kun hän tekee isoveljeä varten avaruusalusta ja se pitää olla valmis. Sitten selitän aikatauluista ja siitä, että lähdemme kerhoon. Sitten hän muina miehinä jatkaa keskustelua todeten, että haluaa mennä pikkusiskonsa kanssa naimisiin ja tätä varten hän aikoo ostaa siskolle pokaalin. Ja sormuksen. Että yritä nyt sitten käydä keskustelua siitä, miksi jotain asiaa tehdään ja miksi joskus tulee se hoppu. Sinänsä hauskaa, että jos olemme myöhässä, niin hän joko on siitä autuaan ja viheltelevän tietämätön tai sitten sanoo, että se on minun syy.
Siirtymät ovat perheen koetinkivi.
Eli sisältä ulos. Jos kotona olisi sekä isä että äiti, niin vanhempien välinen jännite olisi huomattavasti yleisempää. Se jännitehän ei tule vanhempien väliltä vaan siitä, kun 11 kiloa sulaa massaa tuntuu olevan mahdotonta nostaa valahtamisilmiön seurauksena, kun yksi kiukuttelee vääristä vaatevalinnoista ja yksi vain leikkii autoilla tai leikkii nudistia muiden valitessa pipoaan. Onneksi toinen vanhempi huitelee sillä välin toisaalla.
Hampaat pesty, vaatteet laitettu päälle ja koti lähtökunnossa. Ellei ole kerhoaamu, en ota stressiä siitä paljonko kello on. Pääasia, että ehdin itsekin hoitamaan kodin asioita pyykin laitosta juoksevien asioiden hoitamiseen. Tai sitten yritän miettiä sanoituksia musiikkiini (onnistuu erittäin harvoin). Kuitenkin ulos olisi päästävä. Happea aivoille ja pois sotkemasta kotia. Siispä kävellen tai pyörällä leikkipuistoihin tai mikä meidän tapauksessa on yleistä: avoimeen päiväkotiin. Vantaalla on tällainen ihanuus, jossa saa vertaisuutta muilta vanhemmilta. "Ihanaa, että noillakin on känkkää.. Ihana, että noikin panee hanttiin. Ihan, että myös niiden lapset." Tämä kuitenkin on elintärkeää. Lasten on hyvä leikkiä ja myös yhdessä. Näin oppivat jakamaan leluja jne. Sitten se vanhemman tärkeä osuus: "etten mökkihöperöidy". Kiva jutella aikuisille. Säilyy tatsi, kun pitää taas vuoden päästä puhua radiossa aikuisille kuuntelijoille. Tai sitten teen bjuströmit: "Hyvää huomenta rakkaat höpönassut. Kylläpä sitä ollaan äksyllä tuulella, sitte nii!"
Ruoan laitto ja syöminen hoituu toki kotona, mutta koska avoimessa päiväkodissa voi myös syödä, hyödynnän mieluiten muiden lautasia ja tiskikonetta. Ja ihanaa on sekin, että lapsillani on enemmän ihmeteltävää vaihtuvassa ruokaseurueessa, jolloin kysynnän ja tarjonnan kohtaaminen menee ilman pakotteita ja tullimaksuja.
Jos on kerhoaamu, niin heti keskimmäisen viemisen jälkeen jatkamme avoimeen päiväkotiin ja syömme siellä. Sitten tulemme hakemaan keskimmäistä lasta kerhostaan ja menemme viereiseen keittiötilaan, jossa hän voi syödä. Sitten kun olen saanut hoputettua viimeisenkin (tai ainoan) kasvispalan tai perun hänen pieneen suuhunsa, menemme. Ruokailun jälkeen on yli klo 12 ja pitäisi pyöräillä esikoisen kouluun. Pian kuningatar vaipuu kauneusunilleen omassa vaunussaan (pyörävaunu). Hänen vastaanottonsa on 60-90 minuutin tauolla. Sinä aikana isoveli kiipeilee, juoksee ja leikkii hiekan parissa. Koulupäivänsä lopettanut veli pelaa unien aikana jalkapalloa muiden ekaluokkalaisten kanssa. Hämmentävää muuten, että hän on pelannut muiden luokkakavereittensa kanssa koulun jälkeen futista - paitsi kahtena sadepäivänä.
Kotiin jatketaan klo 13.45 ja sitten aletaan tehdä välipalaa. Sitten läksyt, leikit, lelujen siivous ennen lastenohjelmien katsomista. Silloin on minun aikani. Juon kahvia ja nautin kuningattaren hymystä. Ehkä sitten illalla on se oikea oma aika. Kuten taas nyt tätä kirjoittaessa. Jossain vaiheessa vaimokin tuli kotiin. Tuntui kuitenkin jo, että asuuko hän enää samassa talossa, sillä päivään mahtuu niin paljon hakuja ja noutoja, pukemisia, riitojen ja leikkien selvittelyjä sekä paljon sitä, minkä ehtii jo unohtaa. Illalla on kuitenkin kiitollinen olo, että kaikki lapset nukkuvat. Eilen kuningatar meni nukkumaan vasta klo 23 jälkeen. Toissa iltana nukahtaminen tapahtui vasta klo 0.30. Vatsavaivat. Ja itkut kovine huutoineen. Lapsiperheen arkea. Onneksi tämä on kirjavaa arkea. Ja onneksi välillä saa kohtalaiset unet itselleen, ettei elämästä mene mielekkyys.
Siitä nimittäin kaikki lähtee. Kelvolliset unet, jotta voi olla paremmin ihmisiksi ja parempi vanhempi. Koska lopulta nämä pikkuihmiset opettelevat asioita ja ovat vielä lasten kengissä. Kesken kasvuisia. Välillä siihen syyllistyy itsekin. Onneksi joka aamu on armo uus. Ja uudet hassuttelut.
Kommentit
Lähetä kommentti