Miksi koti-isille tai -äideille ei ole alennuksia kuten eläkeiläiselle, lapsille ja työttömille?

Tulevan vuoden aikana saan Suomen valtiolta kuukausittain reilut 300 e / kk. Se on aika v0c V  ähän. Otan sen vihjeenä, että "vie lapsesi päiväkotiin ja mene itse töihin, niin saisimme enemmän veronkantoa kirstuumme". Nyt kun päätin jäädä kotiin perheen, lasteni ja oman itseni takia, niin rupean miettimään epäkohtaa, joka tähän tärkeään työhöni liittyy. Haluaisin kasvattaa heistä tulevia veronmaksajia, jotka kuluttavat kulttuuri- ja liikuntapalveluja. Syyt ovat niin henkiseen kuin fyysiseen hyvinvointiin liittyviä. Ja näin aikuisena toki tajuan hyödyntää ilmaisia lenkkipolkuja ja änkkäripuistoja omille lapsilleni, mutta esimerkiksi uimahallin kassalla maksaisin mieluiten sen eläkeläishinnan. Keräänkin tähän esimerkkejä, joista koti-isien ja -äitien kuuluisi saada alennusta niin omaa itseä kuin lapsiaan ajatellan:
- Kuntosalit
- Kylpylät
- Teatterit
- Konsertit
- Museot
- Erilaiset liikunta- ja kulttuurikurssit
- Kerhot
- Urheilumatsit
- VR:n ja matkahuollon matkat
- Hotellit

Mutta iso kiitos HSL:lle, eli pääkaupunkiseudun liikenteen "äitihahmolle", joka päästää minut lasteni kanssa ilmaiseksi niin junaan, bussiin, metroon kuin raitiovaunuun. Kunhan vain minulla on rattaat mukana. Muuten joudun maksamaan.

Mitä mieltä itse olet? Mihin pitäisi saada alennukset?



(Tämä kuva on otettu teatteri Hevosenkengästä, joka on ollut parasta kulttuuriviihdettä meidän lapsille. Onneksi on olemassa esimerkiksi cityshoppari, jonka avulla saa tämänkin elämyksen huokeammin. Tällaista ammattitaitoa haluan kuitenkin tukea.)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Yhteys on se juttu

Ja niin päättyy 2 vuoden koti-isyys

Arki-iltojen kyyditysrumbat iltapäiväkerhojen laskevan suosion pelastajaksi?