Vuoden koti-isä...nä

Koska runo ja sävel sohaisevat toisinaan paremmin vanhemmuuden ytimeen, niin... --- Rakkaus kulkee rappusissa kohti Pikkutraktoreita mukanaan Pienet jalat haparoiden pohtii Askeltaan Ovi auki ulos rakkaus juoksee Muovikuormureita käsissään Hiekkalaatikolle huutaa luokseen Leikkimään Luulen,  elämä  on  näissä   hetkissä , kun rakkaus riisuu aikuisuuden onni piilopaikan etsi mutta löydän sen Luulen,  elämä  on  näissä  retkissä, Kun rakkaus hiekkalaatikolle vie Onni on kuin koti sydämestä Löytyy tie Hiekka lipuu varpaitteni lomaan Rakkaus nauraa tiputellen lisää Rakkaus muistamaan saa joskus omaa, Omaa isää Juostiin hippasilla verannalta takapihalle mahtui avaruus jokainen leikki ikivanha on aina uus Luulen,  elämä  on...   KUUNTELE sävelten kera

Vanhempi on vastuussa monista eri jutuista omaan lapseen liittyen. Syökö se riittävästi ja terveellisesti? Onko se oikein puettu? Osaako se käyttäytyä oikein ja noudattaa sääntöjä? Osa säännöistä on niitä oletettuja näinhän-meillä-on-aina-oletettu-sääntöjä. Olen ollut viimeisten vuosien aikana monesti tilanteessa, jossa olen kieltänyt lastani tekemästä jotain, koska siinä tilanteessa olen huomannut jonkun toisen kieltäneen tietyllä tavalla. Kyse on saattanut olla pöydälle menemisestä tai pallon heittämisestä. Mieleen voi tulla tilanne, jossa lapsi on kiipeämässä puuhun ja ehdit hihkaisemaan, että "äläpä kiipeä nyt sinne." Mikäli tuleekin se vastakysymys, että "miksi ei?", niin osaatko perustella? Varmaankin sanoisit, että "no sieltä puusta voi tippua." Niin.. Totta kai voi. Sen takia sinne puuhun kiipeillään, että niitä kiipeilytaitoja opetellaan. Senpä takia voit siis mennä siihen viereen ja kannustamaan, että oma lapsi oppii niitäkin taitoja. Tässä k

Niin.. Heti piikki sydämeen.  Montako päivää siitä muuten on, kun jokin melko mitätön asia sai sinulla kupin kaatumaan? Tässä kohtaa kysyisin vielä, että mistähän tuo osvua lausahdus  kupin kaatumisesta on peräisin? Ainakin yhtenä päivänä pienimmän lapsemme noustua pöydälle tapahtui jälleen se, mikä tuosta kiipeilystä yleensä voi seurata. Maitokuppi kaatui. Ja isällä sen myötä päänsisäinen kuppi. Nyt joku kysyisi, että mitä siitä kiipeilystä ja kupin kaatumisesta seurasi muutakin kuin isän hermostumista? Mielestäni se on olennaisempi kysymys, että mitä sitä kiipeilyä edelsi? Isä oli laiska. Eihän sitä voi jatkuvasti pitää silmiä auki ja päätä oikeaan suuntaan kohdistettuna. Halusin istua ja vain olla. Hetken. Toisaalta ei se pöydälle kiipeäminen niin vakava juttu olekaan. Toisaalta hän saattaisi pudota sieltä. Ehkä sittenkin. Olen miettinyt usein uimavalvojan ja monitoreja tuijottavien työtä. Katseen ei saa lipua hetkeksikään omaan puhelimeen. Ai että se olikin helpompaa, kun 19

Tapahtui tänään kirkossa.. Jonotamme perheenä ehtoolliselle. Keskimmäinen lapsistamme yleensä jonotuksen aikana ehtii käväistä pari kertaa ulkona, vetää muutaman kerran kirkkosalin ympärijuoksun ja tulla isänsä reppuselässä takaisin jonoon, kun papin kämmenet alkaa olla tarpeeksi lähellä. Sitten se taas tapahtuu. Tässä kohtaa on hauska huomata eri pappien erilaiset suhtautumistavan keskimmäisen lapsemme seuraavaa n tempaukseen. Kun pappi kysyy, että voiko hän siunata lapsen, vastaan: "Voitko? Jos ehdit ja pystyt." Kun olen päässyt lauseen loppuun pappi joko hymyssä suin laittaa käden ojoon ja tähtää siunauksensa kohti ulko-ovea, jonne pienellä lapsella on matkaa alle 10 sekuntia. Joku pappi taas jäykistyy ja "jää odottamaan" tai luovuttaa. Tänään lapsemme vastaa papin kysymykseen itse: "Mut saa siunata pepusta." Juuri silloin tietysti taustalla soittanut bändi oli lopettanut biisinsä ja pojan lohkaisu naurattaa eturivin ihmisiä. Myös ehtoollisleipäjono

Tapahtui kaupassa.. Vaimo nukutti poikia. Minä saada puuroa pienimmälle jakeluun. Huonolla tuloksella tällä kertaa. Samalla huomaan, että maito loppu ja aurinkoleipää pitäisi ostaa. Se on parasta. Eli kauppaan... Pienin lapsi mukaan ja autoon. Vaimo jäi nukuttamaan poikia. Ihana istahtaa autoon. Saa olla rauhassa. Pienin tykkää onneksi istua tyytyväisenä autossa ilman samanlaisia itkuraivareita kuin isoveljellään. Oli nekin matkoja sillon 4 vuotta sitten.. Tuntuu, ettei ne lyhyet matkat oo vieläkään päättyneet.. Mutta nyt radio päälle ja tien päälle. Tää on omaa aikaa. Matka tiettyyn kauppaan 15 min. Mielenkiintoinen Jari Tervon haastattelu. Marko Gustafssonin äänen tunnistan haastattelijaksi. Samalla huomaan, että aikoinaan Laajasalon opistossa painoin hänen oppinsa tiiviisti mieleen hänen vierailtuaan luokassamme. Eli tee taustaduuni kunnolla ja tunne vieraasi. Hymy käväisee naamalla. Tai siis mielessä, koska katson nopeasti peiliin ja huomaan mököttäväni vaikka mielestäni hym

Nyt se syksy on puhjennut kodin eteisessä kuin kuin pienen taaperon kulmahampaat. Pian valkenee aamuhämärässäkin, onko edellisenä päivänä muistanut katsoa etukäteen säätiedotusta ja valita vaatteet vaihtelevien säätyyppien keskelle. Tässä vaiheessa olen huomannut tärkeän piirteen monien naisten ja kotiäitien metatason ajattelusta - etukäteen miettiminen. Jos osa naisista saattaa hommata keväällä joululahjan läheiselleen verrattuna itseeni, joka jouluaaton aattona pohtii samoja kysymyksiä. Nyt sitten tämä etukäteen miettiminen on ollut pakon sanelemaa. Pakko tunnetaan nimellä siirtymät sisältä ulos. Ne ovat kuin maratonin alkukarsinnat. Tämä laji ei ole kaikille. Ensinnäkin tuo mennyt kesä oli niin ihanan helppo vaatetusten suhteen. Siinä missä keskimmäinen vilahti aataminasussaan ulos, muille saattoi laittamaan shortsia ja t-paitaa ja lakkia päähän. Nyt on syksy. Olen sentään miettinyt jo etukäteen mitä vaatteita laittaa kouluun menevälle. Kun hänet on hoidettu koulutielle, alka

Sieltä se prinsessa kävelee kakkaa käsissään ja hihassaan ja syypää laulaa vessassa.. Kuten otsikostakin voi päätellä, niin yö on lähtökohta päivään. Varjo on lähtökohta valon kohtaamiseen. Näin se menikin eilen, että kohtasin muutaman katkonaisen yön jälkeen varjon minussa. Tai sanotaanko, lapseni kohtasivat. Ei siinä mennyt kauaa "kuherruskuukautta" tämän koti-isyyden teemoissa. Ennen kesää olin tullut tutuksi tämän olennaisimman länsimaisen elintapasairauden kanssa. Joko liian lyhyet unet tai liian katkonaiset. Minun kohdallani puhutaan molemmista. Ja kynttilän molemmista päistä. Minun pääni lähinnä vain savusi. Tuli roihusi kunnolla kunnes kesälomat myöhäisimpine herätyksineen koitti. Samalla linjalla jatkettiin, kun vaimo lähti töihin. Mutta tiedätkö mitä, kun pitkät unet ovat pelkästään niitä katkonaisia. Joku näkee painajaisia, toinen käy kusella, yksi herää ja haluaa viereen, niin yön aikana tulee helposti puolentusinaa (ellei enemmänkin) heräämisiä. Eilen... Si