Tuli kirkkoon mies ja kaksi vilkasta poikaa..

Tapahtui Mikkelinpäivän messussa. Mietimme sunnuntaiaamuna vielä klo 9.20 aikaan, että kun nuorin lapsista oli kipeänä, ehtisinköhän kahden isoveljen kanssa klo 10 alkavaan jumalanpalvelukseen. Edellisenä sunnuntaina olin kahden nuorimman kanssa Vantaalla Myyrmäen Virtakirkossa. Siellä lapseni leikkivät "Sakkeuksen talon" (siis verovirasto sijaitsee samassa rakennuksessa) kirkkosalin oivallisesti sijoitetussa leikkihuoneessa. Nyt päätin lähteä kuitenkin kahden vanhimman lapseni kanssa Helsingin puolelle Pitäjänmäen kirkkoon. Siellä oli sentään Mikkelinpäivän kunniaksi perhemessu, jossa huomioitaisiin lapsia. Tosin tiesin etukäteen, että poikani eivät tule pysymään paikallaan (taaskaan), mutta messun jälkeen sentään olisi lounas ja joitain puuhapisteitä. Ehkä siis messu sinnitellään jotenkin paikoillaan.. 

Heti alkuun näytti siltä, ettei tämäkään messu ei ole tehty isompia ja vilkkaampia lapsia (lähinnä poikia) ajatellen. Onneksi saarnaaja oli melko haka huomioidessaan kenet tahansa aloittaessaan omaan sarkaansa. Hän meni saarnakoppiinsa piiloon ja pian sieltä ilmestyi ...nukke. Jostain kumisi ääni ja sitten alkoi kahden eri Raamattu-aiheisen nuken dialogi saarnaajan ja liturgin välillä. Hyvin hoidettu, pisteet siitä.

Sitten on kolehdin ja esirukousten aika. Porukka hiljenee varsinkin kuolleitten nimien mainitsemisen aikana. Juuri silloin isä valpastuu. Pojat eivät tyytyneet leikkinurkan antimiin. He totesivat liian kovaan ääneen, että “tylsää” ja mikäli heillä olisi ollut purkka suussa, se olisi lentänyt pian kattoon. Tässä kohtaa alitan oman rimani. Annan oman älypuhelimeni ja sanon pojille, että he voivat katsoa sieltä valokuvia vaikka menneeltä kesältä. Olen muutenkin melkoinen natsi ruutuajan ja kännykän käytön suhteen. Sieltähän voi varsinkin pelaamisen aikana tulla lohikäärme tai jokin demoni ja viedä lapsen mennessään. Joka tapauksessa pojat vaikenevat. Tietenkin. Tietysti. Samaan aikaan huomaan esikoisen vieressä olleen papparaisen, joka kävelykeppiinsä nojaten tuntuu vilkaisevan aina välillä poikaani kännykän kanssa. Liekö ajatellut, että “nonnih.. Nykyajan lapset.. Ja varsinkin heidän vanhempansa. Ei muuten saa aisoihin ja istumaan. Kännykkä kouraan, niin hiljenee. Säälittävää.” Koin itseni tuossa tilanteessa epäonnistuneeksi. Olinhan kuullut jo monena sunnuntaina jonkun pienen ja äkäisen mummon suusta, että lasten tulee istua hiljaa paikallaan. Vaikka olisin sanoa heille heti: “Selvä, lähdemme sitten täältä eikä tällä paikalla ole enää tulevaisuutta sinun asenteesi takia”,  niin jotenkin kuitenkin aina koen epäonnistuneen vanhemman leiman ylläni ja pyrin huitomaan sen päältäni pois. Tulee taas mieleeni Pekka Puska, joka oli aikoinaan Vaasassa eräässä kirkossa pienenä pellavapäänä isänsä kanssa, kun saarna rupesi väsyttämään ja hän lähti kesken saarnaa pois. Tilannetta oli ikuistamassa Mirjami Lähteenkorva, joka teki tilanteesta puhuttelevan tekstin "Tuli kirkkoon mies ja lapsi". Mielenkiintoista muuten, että kyseisen laulun säveltäjä ja esittäjä Tapani Nuutinen on kastanut Pekka Puskan lapsen.

Kohta oli ehtoollisen aika. 5-vuotias poikani on ollut aina ennalta-arvaamaton ehhtoollisvieras. Eräänä kertana hän käväisi etukäteen testaamassa ehtoollispenkkiä kiipeilytelineenä ennen kuin hain hänet sieltä ylpeän isän tapaan. Yleensä hän vain hävisi jonnekin juuri ennen ehtoollista, joten siunaus ja ehtoollinen haettiin vajaa miehitettynä perheenä. Kysyimme syytä katoamistemppuihin ja poika sanoi: “Pappi ei saa siunata mua.. Tai saa, mutta vain pepusta.” Sitten kun hänet sai ehtoolliselle mukaan, hän oli yleensä sylissä, jotta siunaamisen todennäköisyys kasvaisi. Toisaalta näen mielessäni monet kerrat, kun papin käden alta on karannut yksi pellavapää ja olen jäänyt seuraamaan lähinnä papin reagointia tilanteeseen. Joskus pappi on nopeuttanut siunaamissanansa ja nostanut kätensä kohti horisonttiin kadonnutta eemeliä. Joku on saattanut ymmärtää elohopeoitujen lasten “oireyhtymän” ja on jatkanut siunauksen välittämistä levollisin mielin ja ehkä hieman hyväksyvän ymmärtäväisesti. Pitäjänmäen kirkossa tyyli oli perinteinen ja vapaa. Eli ennalta-arvaamaton poika ja isän ote oli vakaa mutta heiluva. Tälläkin kertaa hän ehti olla siunauksen alkamiseen asti, mutta jonnekin se katosi kesken rukouksen..
Kun palaan paikalleni, luovutan. Ajattelen, että tämä oli muutenkin koko messun kliimaksi. Olihan se viimeinen ateria sentään itse uskoni kohteen eli Jeesuksen asettama. Ja Hänhän oli se, joka ei välittänyt niistä farisealaisista mummoista vaan otti lapset syliinsä ja sanoi, että “lasten kaltaisen on Jumalan valtakunta”. Ei siis äkäisten mummon kaltaisten. 

Tässä kohtaa poikani karkasivat jo jonnekin. Jään kuuntelemaan loppujutut, mitä ne sitten ovatkaan. Oikeastaan en ole vuosiin enää kuullut messun aikana montaakaan peräkkäistä lausetta, jotka jäisivät varsinkaan jälkikäteen olevaa referointia ajatellen mieleeni. Saarnat kun eivät koskaan tunnu reflektoituvan kenenkään omasta elämästä ja koskaan minulle ei jää positiivisessa mielessä omatunto kolkuttamaan kirkosta lähdettäessä. Nyt tosin omatunto kolkuttaa. Istun sen vanhan papparaisen vieressä. Messu loppuu ja hän avaa suunsa. Olen valmis muuttamaan tänään liturgian kaavaa niin, että nyt tulisikin vasta se synninpäästö. Mutta vielä mitä! Hän aloittaa sanomalla, että “ihanaa, kun täällä on eloa. Hienoa, että tulit lastesi kanssa tänne.” En oikein osannut sanoa hänelle mitään, muuta kuin: “Niin... Onhan ne aika vilkkaita (tulleet kuulemma isäänsä).” Sitten hän sanoi vielä ennen lähtöäni: “Mulla on ensi viikolla kavereitten kanssa kerho ja mä opin sun nuoremmalta pojalta yhden jutun jota voisin käyttää, mikäli siellä ei ole tarpeeksi mielenkiintoista.” Jäin pelkiksi korviksi suu sepposen selällään. Hän otti kepin molempiin käteensä ja rupesi polkemaan jaloillaan sanoen: “TYLSÄÄ, TYLSÄÄ, TYLSÄÄ!” Ja nauraa hörötti samalla kun polki ympyrää hokemaansa sanoen. 


Ei pidä tuomita toisia pelkän vilkuilujen ja ilmeiden perusteella. On nimittäin niin, että ne ketkä erottuvat joukosta, tuovat monille toivoa ja iloa elämään.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Arki-iltojen kyyditysrumbat iltapäiväkerhojen laskevan suosion pelastajaksi?

Viimeinen kerta ruotsinlaivalla

Ja niin päättyy 2 vuoden koti-isyys