Halloween - ristiriitaista pelon hallintaa..

Myönnän heti. Olen vanhanaikainen tässä teemassa. Pidän tätä Halloweenia puhtaasti kaupallisena lapsiperheiden rahastuksena, joka pilke silmäkulmassa kirjoittaen voi jopa eriarvoistaa nopeasti hienot pelotekuteet ostavat perheet vanhoillisista ja köyhistä Jopa huonekalukaupat yrittävät myydä sohvia Halloween-hinnoittelulla. Varmaan pelottavan kalliit hinnat! Minua hämmentää se, että en tiedä edes tarkkaa päivää, jolloin on Halloweenin THE hetki. Siitä aletaan meuhkata jo lokakuun alussa ensimmäisten markettin mainoksissa. Sitten Pyhäinpäivän lähestyessä tulee se Halloweenin kliimaksi. Siinä missä lähikaupat myyvät kurpitsoita, kotikokit jakelevat kurpitsan rikastamia smoothie-reseptejä, voi oven taakse ilmaantuu täysin random-hetkenä naapurin flikka sanomaan "karkki tai kepponen". Vastahan se kävi virpomassa.

Niin kuin otsikkoon kirjoitin: Ristiriitaista.. Haluaisin toki ajatella, että ilman muuta on hienoa, että lapset käyttävät mielikuvitustaan hyvän maun rajoissa ja näkevät toisiaan. Nytkin saimme Halloween-kutsut. Ei siis lahjoja kenenkään synttäreille, vaan joku näkee vaivan järkätä kekkerit ja tekee pelottavan näköistä ruokaakin! ..Tervetuloa meille vaan katsomaan, kun minä debytoin uuden ruokalajin parissa. Kiva kun järjestävät ja tämähän on lapsille leikkiä ja hauskaan ajan vietettä. Näin sen kuitenkin ajattelen.

Mutta onko Halloweenissä jokin luuranko kaapissa? Siinä missä lapsi hyppää rohkeksti uusiin juttuihin ilman sen kummempia taustoituksia, aikuinen ottaa helposti nämä jutut itseensä ja liian tosissaan. Toki on totta, että Halloween on näennäisesti katsomusneutraalin sesonkijuhla, jossa kukaan ei saa allergisia oireita mahdollisen virren laulamisiesta tai uskonnollisen perinteen sekoittamisesta "meidän lapseen"! 

Halloweenin juuret ovat vanhassa kelttien sadonkorjuujuhlassa, jolloin tuonpuoleisen ja tämänpuoleisen raja kutistuu. Kirkko & Kaupungin päätoimittaja Jaakko Heinimäki muistutti pääkirjoituksessaan, että muinaiset keltit ajattelivat syksyn taittuessa talveksi vainajahenkien tulevan maan päälle houkuttelemaan eläviä rajan taakse. Ovelta ovelle kiertävät pelottaviin asuihin pukeutuneet lapset kuvaavat näitä haudantakaisia zombeja. Kurpitsalyhdyillä yritetään pitää kummitukset mahdollisimman kaukana: pahojen henkien on aina uskottu pelkäävän valoa. Monikohan tietää tätä tarinaa: Irvistävä kurpitsa tunnetaan myös nimellä Jack O’Lantern. Irlantilaisen tarinan mukaan lyhty on saanut nimensä Jack-nimiseltä juopolta. Hän kiristi pirulta lupauksen, ettei hänen sielunsa joutuisi helvettiin. Jackia ei kuitenkaan hyväksytty taivaaseenkaan. Piru heitti Jackille helvetistä hiilen, jonka mies säilöi lyhdyksi evääksi ottamansa nauriin sisään. Siitä lähtien Jackin sielu on etsinyt itselleen sopivaa lepopaikkaa pienen lyhdyn valossa. (Immonen, Päivi & Nevala, Riitta: Juhlakirja: Juhlia, tapoja ja perinteitä. Porvoo Helsinki: WSOY, 2003.)

Elävät ja kuolleet... Kristinuskon levittyä Irlantiin ja Skotlantiin kelttien sadonkorjuujuhla yhdistyi kristittyjen pyhäinpäivään ja vainajien muistopäivään. Siksi meillä suosittua on ollut viime vuosikymmeninä haudalla käynti. Lapsille tosin tämä puoli kuolleiden popularisoimisella on "haudan vakavaa" ja Halloween hauskaa. Jos olisit itse lapsi, niin mitä tekisit? Haluaisit pitää muiden lasten kanssa hauskaa ja mieluiten niin, että tiedät olevasi kuitenkin turvassa.  Tänään joku lukee iltasaduksi Hannua ja Kerttua tai Grimmin satuja. Vanhemmat katsovat saksalaisia poliisisarjoja. Feikkiä mutta viihdyttävän pelottavaa. 

Siinä missä itse ajattelen, että Halloween on täysin turhanpäiväinen juttu epäilyttävvine taustastooreineen, iloitsen kuitenkin siitä, että lapseni eivät eristäyty kavereistaan vaan voivat hallitussa tilanteessa pelotella ja nauraa sille. Eri asia on katsoa Manaajaa ja leikkiä spiritismiä. Itse kun vakaumuksellisena ihmisenä tiedän, että maailmassa on myös pahuutta, minkä kanssa ei pitäisi flirttailla. Halloween on kuitenkin ihan toisella levelillä kuin nuo edellä mainitut. Niiden pariin en ketään suosittele menemään. Se pelko ja pimeys ei ole meidän hallitsemaa alaa. Siksi Pyhäinpäivä tulee kuin tilauksesta. Hautausmailla pimeyden keskellä liekit syttyvät merenä surun ja kaipauksen keskelle. Meillä on tämän maailman keskellä jälleennäkemisen toivo. Siitä lapsille puhuminen ei voi olla pelottavaa. Vaikka se jonkun toisen mielestä voisi kuulostaa halloweenin tapaan sadulta, niin ei se ainakaan keneltäkään ole mitään pois. Ja onhan se nyt lohduttavaa. Ehkä me näemme vielä mummun. Ikävä on kova edelleen. 








Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Arki-iltojen kyyditysrumbat iltapäiväkerhojen laskevan suosion pelastajaksi?

Viimeinen kerta ruotsinlaivalla

Ja niin päättyy 2 vuoden koti-isyys