Älä unohda kotiapua! Tehkää vanhemmat jotain kivaa kahdestaan

Kaksi tilannetta..

1) Juttelemme kuluneesta päivästä rauhassa ja tartumme jopa lillukanvarsiin ja epäolennaisuuksiin. Hiki valuu ja istumme savusaunassa. Hetken päästä pulahdamme avantoon ja sitten istahdamme verannalle nauttimaan hiljaisuudesta...

2) Yritämme keskustella vaimon kanssa jostain. Löydän hänet mutta yritän vielä kohdata hänet. Epäonnistun. Hermostumme ja riitelemme. Ja tässä muutama syy siihen:
a) Meidät keskeytetään jatkuvasti jonkun lapsen toimesta (yleisin syy)
b) Lasten keskinäinen kahina ja riitely. Lasten jännite siirtyy vanhempien välille
c) Yhdellä känkkä
d) Kahdella känkkä
e) Kolmella känkkä
f) Yllättävä tilanne kuten pepun pesu, kaatunut maitolasi jne...
g) Arjen taustalla pyörii jokin murhe tai yllättävä säätö mikä vie voimia ja palaa ajatuksiin


...Pienten lasten vanhempien voi olla erittäin haastavaa löytää yhteistä aikaa.  Viime kesänä jäätyäni lomille ja sitä myötä vuoden koti-isäksi olin kaikkea muuta kuin vuoden aviomies. Pikemminkin "half the man I used to be". Olin ollut jo pitkään väsynyt venymiseen työn ja perheen välillä jatkuvien huonojen unien kruunaamana. Vaimokin oli kolmen pikkulapsen ylityöllistettynä työnohjaajana. Edes iltaisin ei ollut jakamatonta aikaa yhdessä. Pienin lapsistamme saattoi saada tainnutuksen yöunille vasta klo 23-24 välillä ja sitten piti herätä lopulta muutaman yöheräämisen myötä jo viideltä paikallista kukkoa herättämään. Kun tämä asetelma toistuu päivästä ja viikosta toiseen kroonistuen jopa kuukausipalkaksi, käteen ei jää paljoa muuta kuin uurteita ja känsiä.

Ellei oman vaimon kanssa ole jakamatonta aikaa, pariskunta ei enää pian löydä yhteyttä. Ja jos ei ole ollut pitkään aikaan varma siitä "kuka minä olen", saattaa kysellä itseltään, että kuka toi vieressä oleva tyyppi oikein on. Mikä tämä "me-juttu" olikaan?  Tätäkö elämä on? Ja kyllä, suurimmalla työssäkäyvällä pariskunnalla elämä on juuri tätä.

Kärjistän, jotta ymmärrät. Mutta joinakin päivinä kärjistykset ovat täyttä totta.

Viime syksynä meille suositeltiin kotiapua. Juuri se sama kotiapu, mistä joillakin on muistoja omasta lapsuudesta. Eli että joku täti kävi kotona siivoamassa ja / tai leikkimässä lasten kanssa sillä välin kun äiti nukkui väsymystään tai kävi kavereiden kanssa humputtelemassa jossain. Me saimme luvan kysyä 3 kuukauden ajaksi tätiä kylään melko monen tunnin verran. Mitä teimme sillä välin? Menimme joka kerta savusaunaan ja avantoon. Joka kerta tulimme kotiin piristyneinä ja levänneinä ja otimme lapset iloiten syliin. Kaikki oli toisin taas hetken. Kaikilla pariskunnilla kun ei ole mahdollista saada yksin tai kaksi irtiottoja työntäyteisestä lapsiperheen arjesta. Jos siinä haihtuu oma identiteetti hiljalleen, pian on vaikea keksiä, mitä tehdä kun tulee mahdollisuus lähteä jonnekin. Kenen kanssa ja mitä tekemään?

Tänä syksynä asetelma toistui. Tuntuu se työnteko olevan muillakin hektistä ja voimia vievää. Kotiin ei jonkun ajan päästä tullutkaan se lapsiperheen arjesta töihin lepäämään lähtenyt ex-kotiäiti. Työtkin vievät mehua. Yritä siinä sitten ojentaa heti ovella huutavaa lasta kotiin tulevalle. Yritä siinä sitten ohjata kahvipöytään vaihtamaan kuulumisia päivän riennoista, kun ne alatasolla jatkuvat toisenlaiset riennot estävät moiset kuulumisten vaihdot.

Hämmästelen sitä, että niin harva tietää kotiavun mahdollisuuksista. Siis siitä, että soittaa oman kunnan vaihteeseen ja sieltä oikeaan osoitteeseen ohjattuna päätyy kertomaan tilannekuvaukset ja tarpeet. Voi olla, että kaupunki tarjoaa kotiin tädin, joka hoitaa homman. Ruokaa laitetaan jääkaapin ainesosista ja sitten luetaan satua perheen pienimmille.

Toki on hyvä, että jos apua voi pyytää isovanhemmilta tai muilta sukulaisilta, mutta kaikilla heitä ei ole enää vierellä. Tai sitten se avun tarve on niin suurta ja päivittäistä, että on vain pakko hyödyntää kaikki mahdolliset apua tarjoavat tahot. MADALLA SIIS KYNNYSTÄ PYYTÄÄ APUA.

TÄRKEÄ MUISTUTUS: Älä nyt vaan sitten rupea siivoamaan jotta kehtaat avata ovea kotiavulle. Ehkäpä he ovat nähneet kaikenlaisia olosuhteita huostaanotettujen narkkarivanhempien kodeista alkaen. He tekevät auttamista työkseen. Ihanaa, että heitä on olemassa. Typerää, jos heitä ei tule hyödynnetyksi.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Arki-iltojen kyyditysrumbat iltapäiväkerhojen laskevan suosion pelastajaksi?

Viimeinen kerta ruotsinlaivalla

Ja niin päättyy 2 vuoden koti-isyys