Eteisestä ulos - loputon matka minuuteen
Nyt se syksy on puhjennut kodin eteisessä kuin kuin pienen taaperon kulmahampaat. Pian valkenee aamuhämärässäkin, onko edellisenä päivänä muistanut katsoa etukäteen säätiedotusta ja valita vaatteet vaihtelevien säätyyppien keskelle.
Tässä vaiheessa olen huomannut tärkeän piirteen monien naisten ja kotiäitien metatason ajattelusta - etukäteen miettiminen. Jos osa naisista saattaa hommata keväällä joululahjan läheiselleen verrattuna itseeni, joka jouluaaton aattona pohtii samoja kysymyksiä. Nyt sitten tämä etukäteen miettiminen on ollut pakon sanelemaa. Pakko tunnetaan nimellä siirtymät sisältä ulos. Ne ovat kuin maratonin alkukarsinnat. Tämä laji ei ole kaikille. Ensinnäkin tuo mennyt kesä oli niin ihanan helppo vaatetusten suhteen. Siinä missä keskimmäinen vilahti aataminasussaan ulos, muille saattoi laittamaan shortsia ja t-paitaa ja lakkia päähän.
Nyt on syksy.
Olen sentään miettinyt jo etukäteen mitä vaatteita laittaa kouluun menevälle. Kun hänet on hoidettu koulutielle, alkaa vähän myöhemmin kahden pienemmän vaatetuksen ja puettamisen ihme. Tuo ihme on muuten se, kun olemme jo ulkona. Siinä vaiheessa selkäni on jo märkä hiestä. Olen miettinyt jo usein, että pitäisiköhän ne pienet ja itsepäiset "minä itse" lapset pukea niin, että onkin itse alusvaatteissaan? Joka kerta se hikeentyminen yllättää ja saattaa kostautua vilunväreenä ulkona.
Puolitoistavuotiaan kuningattaren pukeminen on joka aamu yhtä ailahtelevaa kuin amerikkalaisen presidentin tviittailun sisältö. Hän on itsekin kuumenevaa sorttia, mutta keskimmäinen (se joka tykkää leikkiä Aatamia) on se viluisempi. Tämäkin ero on hyvä huomata. Samat villajutut ei toimi. Toinen hikoilee ulkona, toinen palelee. Jokainen lapsi on tässäkin asiassa yksilö ja oma lapsi on hyvä tuntea. Etukäteen.
Lokakuuta lähestyessä saatetaan eteläisessä Suomessa kolkutella iltapäivällä 20 astetta, mutta toisena päivänä saattaa olla kunnon syyssateet haastamassa omaa pukemisvimmaa ja -kuntoa. Onneksi vaimo oli viime keväänä ehtinyt hommata sadevaatteita kasvavien lastemme vaatevarastoon. Mutta sivujuonteena taas kerran, "what about me?" Polvia kutittelevat metrikumpparit kyllä löytyy ja kohta hajoava sateenvarjo myös, mutta sadetakkia tahi -housuja ei ole tullut hommattua. Tyypillistä. Lentokoneessa happinaamari ensin itselle, sitten muille. Sama logiikka ei mene aina lasten kanssa vaatteiden tai ruoan suhteen.
Nyt jään pohtimaan, mitä asioita minun olisi hyvä suoda itselleni etukäteen ja mitä lapsilleni. Se etukäteen miettiminen on aikamoinen taito, jota voi onneksi oppia. Tai ainakin opetella vuoden koti-isyyden aikana.
Tässä vaiheessa olen huomannut tärkeän piirteen monien naisten ja kotiäitien metatason ajattelusta - etukäteen miettiminen. Jos osa naisista saattaa hommata keväällä joululahjan läheiselleen verrattuna itseeni, joka jouluaaton aattona pohtii samoja kysymyksiä. Nyt sitten tämä etukäteen miettiminen on ollut pakon sanelemaa. Pakko tunnetaan nimellä siirtymät sisältä ulos. Ne ovat kuin maratonin alkukarsinnat. Tämä laji ei ole kaikille. Ensinnäkin tuo mennyt kesä oli niin ihanan helppo vaatetusten suhteen. Siinä missä keskimmäinen vilahti aataminasussaan ulos, muille saattoi laittamaan shortsia ja t-paitaa ja lakkia päähän.
Nyt on syksy.
Olen sentään miettinyt jo etukäteen mitä vaatteita laittaa kouluun menevälle. Kun hänet on hoidettu koulutielle, alkaa vähän myöhemmin kahden pienemmän vaatetuksen ja puettamisen ihme. Tuo ihme on muuten se, kun olemme jo ulkona. Siinä vaiheessa selkäni on jo märkä hiestä. Olen miettinyt jo usein, että pitäisiköhän ne pienet ja itsepäiset "minä itse" lapset pukea niin, että onkin itse alusvaatteissaan? Joka kerta se hikeentyminen yllättää ja saattaa kostautua vilunväreenä ulkona.
Puolitoistavuotiaan kuningattaren pukeminen on joka aamu yhtä ailahtelevaa kuin amerikkalaisen presidentin tviittailun sisältö. Hän on itsekin kuumenevaa sorttia, mutta keskimmäinen (se joka tykkää leikkiä Aatamia) on se viluisempi. Tämäkin ero on hyvä huomata. Samat villajutut ei toimi. Toinen hikoilee ulkona, toinen palelee. Jokainen lapsi on tässäkin asiassa yksilö ja oma lapsi on hyvä tuntea. Etukäteen.
Lokakuuta lähestyessä saatetaan eteläisessä Suomessa kolkutella iltapäivällä 20 astetta, mutta toisena päivänä saattaa olla kunnon syyssateet haastamassa omaa pukemisvimmaa ja -kuntoa. Onneksi vaimo oli viime keväänä ehtinyt hommata sadevaatteita kasvavien lastemme vaatevarastoon. Mutta sivujuonteena taas kerran, "what about me?" Polvia kutittelevat metrikumpparit kyllä löytyy ja kohta hajoava sateenvarjo myös, mutta sadetakkia tahi -housuja ei ole tullut hommattua. Tyypillistä. Lentokoneessa happinaamari ensin itselle, sitten muille. Sama logiikka ei mene aina lasten kanssa vaatteiden tai ruoan suhteen.
Nyt jään pohtimaan, mitä asioita minun olisi hyvä suoda itselleni etukäteen ja mitä lapsilleni. Se etukäteen miettiminen on aikamoinen taito, jota voi onneksi oppia. Tai ainakin opetella vuoden koti-isyyden aikana.
Kommentit
Lähetä kommentti