Mulla on sulle hyvä duunipaikka - palkka huikeat yli 300 e/kk!
Niin... Otsikko kertoo sen mistä moni haaveilee. Elämän yksinkertaistamisesta. Mitä sitä nyt minnekään aurinkorannikolle mennä, kun elämyksiä voi kokea loka-marras-joulu-tammi-helmi-maalis- ja osin huhtikuisista haalarijumpista. Ja mitä sitä nyt hommata mitään mökkiä, kun mökkihöperöityä voi ihan jo omassa kodissaan. Etkä edes voisi hommata tuolla palkalla autoa mökille päästäksesi. Ruokailunkin voi konmarittaa. Tähän työhön ei kuitenkaan kuulu työsuhde-etuja. Eli esimerkiksi loman pituuskin lyhenee sitä mukaa, miten pitkään valitset olla tässä duunissa. Tähän työhön kuuluu pelkkiä kotietuja.
Kaikesta väännöstä, hermojen venyttämisestä/katkeamisesta, itkusta ja äksyilyistä huolimatta.. Se on sinun rakas lapsi. Tiedät sen, kun hän on nukkunut yönsä hyvin, syönyt riittävästi, riidatkin on selvitetty ja sitten hän istuu siinä sylissäsi. Kenties siinä luetaan kirjaa, höpötellään jotain hassuja, lauleskellaan ja sitten välillä katseet kohtaavat. Tiedätkö ne katseet? Minulla on jo nyt tässä kuukauden aikana tullut monta katsetta, jotka kertovat sekä luottamuksen syventymisestä että rakkaudesta ja yhteydestä.
Työssäkäyvä saattaa jo ahdistua tässä vaiheessa kirjoitustani. Onneksi on ne illat.. Tosin, ne hupenevat yhteyden kannalta yllättävän haipakkaa iltaruoan, leikin, iltapalan ja iltatoimien merkeissä. Onneksi on viikonloput. Ollapa niissä sitten läsnä. Se taito lasten kanssa on tärkeämpi kuin mesettäminen ja uutisten tsekkailu lasten kanssa. Voit nimittäin olla koti-isänä tai -äitinä ja olla huonosti läsnä kaikki ne vuodet. Sitten tulee toisista maailmoistaan työssäkäyvä vanhempi, joka on maailman paras isi tai äiree aina iltaruoasta hyvän yön pusuun.
Mutta jos nyt kuitenkin vähän sohaisen..
Vielä jonkin aikaa jokainen ihminen on vielä pieni lapsi, että hänen mahdollinen isä ja/tai äitinsä joutuu tekemään päätöksen mahdollisesta kotiin jäämisestä. Silloin puntaroidaan ne perinteiset partikkelit. Raha, aika ja aineettomat edut. Monesti kuitenkin tuo ensiksi mainittu seikka pakottaa menemään töihin ja viemään lapsen päiväkotiin. Eikä se silti ole välttämättä huono päätös. Lapset noin 9 kuukauden iästä 6-vuotiaisiin leikkivät ja oppivat uusia asioita saman ikäisten kanssa. Monesti päätös tehdään lapsikohtaisesti eikä perustandardien mukaan. Aikuisen pitäisi tehdä päätös, joka on lapselle paras eikä se mikä on aikuiselle paras. Lapsi saattaa oppia tärkeät taidot muiden kanssa, mutta ei se kotiin jääminenkään ole välttämättä huono päätös. Molemmissa on puolensa. Olit sitten kotona tai töissä ja kotona, niin se läsnäoleva aika minkä vietät lapsen kanssa on se juttu.
Tottahan se on, että se reilut 300 euroa kuukaudessa ei ole juuri mitään. Tämähän on tietenkin poliittinen kysymys. Kotiin jäämistä ei voida verrata työttömyyteen, vaikka moni työtön hakeekin kotonaan töitä hiki hatussa ja liian usein tuloksetta. Tämä on kuitenkin ihan silkkaa työtä, josta maksetaan tosi vähän. Näin se kai on ajateltu. Näinkö siis lapset päiväkoteihin, jotta mahdollisimman moni aikuinen tekisi töitä. Jos aikuinen jää kotiin ja voi hyvin niin fyysisesti kuin henkisesti, niin päätöksiä ajatellen suurin niistä on kuitenkin rakkaus. Sitä syvennetään erilaisten harrastusten ja uusien asioiden oppimisten parissa myös kotona. Lapsen ja hänen vanhemman välillä.
Kaikesta väännöstä, hermojen venyttämisestä/katkeamisesta, itkusta ja äksyilyistä huolimatta.. Se on sinun rakas lapsi. Tiedät sen, kun hän on nukkunut yönsä hyvin, syönyt riittävästi, riidatkin on selvitetty ja sitten hän istuu siinä sylissäsi. Kenties siinä luetaan kirjaa, höpötellään jotain hassuja, lauleskellaan ja sitten välillä katseet kohtaavat. Tiedätkö ne katseet? Minulla on jo nyt tässä kuukauden aikana tullut monta katsetta, jotka kertovat sekä luottamuksen syventymisestä että rakkaudesta ja yhteydestä.
Työssäkäyvä saattaa jo ahdistua tässä vaiheessa kirjoitustani. Onneksi on ne illat.. Tosin, ne hupenevat yhteyden kannalta yllättävän haipakkaa iltaruoan, leikin, iltapalan ja iltatoimien merkeissä. Onneksi on viikonloput. Ollapa niissä sitten läsnä. Se taito lasten kanssa on tärkeämpi kuin mesettäminen ja uutisten tsekkailu lasten kanssa. Voit nimittäin olla koti-isänä tai -äitinä ja olla huonosti läsnä kaikki ne vuodet. Sitten tulee toisista maailmoistaan työssäkäyvä vanhempi, joka on maailman paras isi tai äiree aina iltaruoasta hyvän yön pusuun.
Mutta jos nyt kuitenkin vähän sohaisen..
Vielä jonkin aikaa jokainen ihminen on vielä pieni lapsi, että hänen mahdollinen isä ja/tai äitinsä joutuu tekemään päätöksen mahdollisesta kotiin jäämisestä. Silloin puntaroidaan ne perinteiset partikkelit. Raha, aika ja aineettomat edut. Monesti kuitenkin tuo ensiksi mainittu seikka pakottaa menemään töihin ja viemään lapsen päiväkotiin. Eikä se silti ole välttämättä huono päätös. Lapset noin 9 kuukauden iästä 6-vuotiaisiin leikkivät ja oppivat uusia asioita saman ikäisten kanssa. Monesti päätös tehdään lapsikohtaisesti eikä perustandardien mukaan. Aikuisen pitäisi tehdä päätös, joka on lapselle paras eikä se mikä on aikuiselle paras. Lapsi saattaa oppia tärkeät taidot muiden kanssa, mutta ei se kotiin jääminenkään ole välttämättä huono päätös. Molemmissa on puolensa. Olit sitten kotona tai töissä ja kotona, niin se läsnäoleva aika minkä vietät lapsen kanssa on se juttu.
Tottahan se on, että se reilut 300 euroa kuukaudessa ei ole juuri mitään. Tämähän on tietenkin poliittinen kysymys. Kotiin jäämistä ei voida verrata työttömyyteen, vaikka moni työtön hakeekin kotonaan töitä hiki hatussa ja liian usein tuloksetta. Tämä on kuitenkin ihan silkkaa työtä, josta maksetaan tosi vähän. Näin se kai on ajateltu. Näinkö siis lapset päiväkoteihin, jotta mahdollisimman moni aikuinen tekisi töitä. Jos aikuinen jää kotiin ja voi hyvin niin fyysisesti kuin henkisesti, niin päätöksiä ajatellen suurin niistä on kuitenkin rakkaus. Sitä syvennetään erilaisten harrastusten ja uusien asioiden oppimisten parissa myös kotona. Lapsen ja hänen vanhemman välillä.
Kommentit
Lähetä kommentti